Uusi vuosi on alkanut ja joulu on pistetty pakettiin. Nyt voi alkaa nostamaan katsetta kohti kevättä, vaikka onhan tässä vielä talvea jäljellä. Kävin kirjakaupassa muissa asioissa ja sattumalta huomasin muutaman keittokirjan olevan alennuksessa, niinpä ne tarttuivat mukaani. 
Olemme varsinaisia kotikissoja joten ajattelin jos ottaisi tavoitteeksi tälle vuodelle satsata enemmän yhdessä kokkailuun ja kokeilla uusia reseptejä. Kokataan paljon kyllä muutenkin mutta yleensä jumittuu niihin samoihin juttuihin kerta toisensa jälkeen. Nyt ajattelin jos muutamana päivänä kuukaudessa ottaisi tavaksi tehdä jotain uutta ja myös panostaa kattamiseen, tehdä arjesta hieman juhlaa pienin asioin.
Kyseiset kirjat ovat ruotsinkielisiä ja nopeasti katsoin että niissä oli paljon mukavia reseptejä ja upeita kuvia. Toinen kirjoista on ”Sommar med systrarna Von Sydow”  jonka on kirjoittanut Ebba Kleberg Von Sydow ja Amy Von Sydow Green. Kirjassa on ihania kesäisiä reseptejä ja pastellisävyisiä kuvia. Toinen kirja on nimeltään ”Middagsparty” ja sen on kirjoittanut Hannah Widell ja Amanda Schulman. Molemmissa kirjoissa on sekä suolaisia että makeita reseptejä.
Huomaan että taas tekee mieli pastellisävyjä näin joulun jälkeen. Kukkakaupassa törmäsin kauniisiin hennon vaaleanpunaisiin leinikkeihin ja oli vaan pakko ostaa muutama perjantaikukaksi 🙂
Ihanaa perjantaita.
———-
Det nya året har börjat och julen är nu undanstädad. Dags att börja rikta blicken mot våren, fast visst har vi ju vintern här emellan ännu. Var till bokhandeln i andra ärenden häromdagen och stötte på några kokböcker som var på rea så de fick följa med mig hem.
Vi tycker om att mysa hemma så jag har funderat om vi under detta år skulle ta som vana att börja laga mer mat tillsammans och pröva på nya recept. Vi lagar annars nog också mycket mat, men ofta blir det samma saker som man fastnat för. Därför tänkte jag om vi några dagar i månaden skulle göra något nytt och också satsa på att duka fint, lite lyx i vardagen med små medel.
Den ena av böckerna är ”Sommar med systrarna Von Sydow” av Ebba Kleberg Von Sydow och Amy Von Sydow Green med somriga recept och vackra bilder i pastellfärger. Den andra boken är ”Middagsparty” av Hannah Widell och Amanda Schulman. Båda böckerna innheåller både saltiga och söta recept.
Märker att jag är sugen på pastellfärger nu igen efter jul. Hittade söta rosa ranunkler i blombutiken och var helt enkelt bara tvungen att köpa några till fredagsblommor 🙂
Ha en härlig fredag.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.