Vieläkö te poltatte kynttilöitä? Itse huomasin toissa päivänä että kynttilät ovat ihan huomaamatta jääneet melkein polttamatta viime aikoina valon lisääntymisen myötä. Syksystä alkutalveen olen varsinainen kynttilöiden suurkuluttaja ja silloin meillä palaakin iltaisin ja joskus päivisinkin useita kynttilöitä. Kevään lähestyessä huomaan kuitenkin että kynttilöitä tulee harvemmin sytytettyä iltaisin, vaikka elävät kynttilät luovat ihanaa tunnelmaa ympäri vuoden.
Viikonloppuna Nougatissa käydessäni ihastuin tuohon TineK:n Facet-maljakkoon. Itselläni on tosi huonosti maljakoita, oikeastaan vain yksi Aalto-maljakko ja pari muuta perusmaljakkoa. Sellaiselle oli siis ihan oikeasti tarvetta joten ostin maljakon itselleni, vähän niin kuin naistenpäivälahjaksi 🙂 Maljakkoa voi kai käyttää myös kynttilälyhtynä ja uskon että syksyn tullen se saattaa päästä siihen tarkoitukseen.
Mukavaa uutta viikkoa!

———-

Bränner ni fortfarande levande ljus? Sjäv märkte jag för någon dag sedan att ljusen har nästan blivit alldeles otända på senaste tiden nu då dagarna och kvällarna blivit ljusare. Från hösten till vintern är jag en stor konsument av ljus i olika former och då brinner det alltid ljus hos oss om kvällarna och ibland om dagarna också. Då våren börjar närma sig märker jag att ljusen blir mer sällan tända, även om levande ljus ger så fin stämning året om.

På lördagen då jag var i inredningsbutiken Nougat föll min blick på TineK:s Facet-vas och blev förtjust i den. Har faktiskt dåligt med blomvaser, har bara en Aalto-vas och några andra vanliga vaser. Behövde alltså en sådan på riktigt så jag köpte den åt mig själv, lite som en kvinnodagspresent 🙂 Vasen kan även användas som ljuslykta och jag antar att i höst får vasen den funktionen.

Ha en bra ny vecka!

6 Comments on “VIELÄKÖ KYNTTILÖITÄ? | ÄNNU LEVANDE LJUS?

  1. Ajattelin eräs ilta ihan samaa ettei kynttilöitä ole tullut enää
    poltettua. Sitä kaipaa enemmän valoa kuin hämäryyttä ja tunnelmaa 🙂

  2. Näin se on, en voisi kuvitellakaan olla ilman kynttilänvaloa syksyllä ja talvella mutta sitten ne jääkin ihan huomaamatta pois kevään lähestyessä 🙂 Valoisuus on niin ihanaa <3

  3. Voi, kun ihanaa, se on niin hieno maljakko ja varmasti kaunis kynttilän kanssa myös, en ole vielä kokeillut kun siirsin siihen saman tien viikonlopun tulppaanit 🙂 Odotan jo että siihen saa laitettua syreeninoksia, pioneja tai villejä luonnonkukkia kesällä 🙂

  4. Kukat ovat varastaneet huomion kynttilöiltä! Näin on päässyt käymään 🙂 Uusi neilikkakimppu tuo taas sen verran tunnelmaa, ettei tuikkuja tee enää mieli poltella… Elokuussa sitten taas alkaa uusi tuikkukausi – sitä odotellessa 😀
    Uusi maljakkosi on todella kaunis!

  5. Totta, kukat tuovat sen suurimman tunnelman näin keväällä ja kesällä, eikä kynttilöitä juuri kaipaa. Elokuussa on jo taas kiva kaivaa kynttilät esiin. Mukavaa että löysit uudet neilikat, minun täytyy varmaan huomenna myös käydä katsomassa jotain noiden papukaijojen tilalle 🙂

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.