Perjantai on täällä taas ja aurinko paistaa, ihanaa aloittaa viikonlopun vietto auringonpaisteessa, toivottavasti saadaan aurinkoa viikonloppunakin. Uudet perjantaikukat on hankittu ja sorruin tällä kertaa kuitenkin tulppaaneihin vaikka jo ehdin harmitella niiden huonoa kestävyyttä. Viime viikon ihanat papukaijatulppaanit kestivät yli viikon ja ne vaan paranivat vanhetessaan, ne alkavat nimittäin kauniisti roikkumaan ja se tekee mielestäni kimpusta villin ja rennon näköisen. Niitä voin siis lämpimästi suositella, vaihdoin tosin kyllä päivittäin uutta raikasta kylmää vettä ja tein uuden imupinnan niille. Lumipalloheisit ovat edelleenkin hienot maljakossa. 
Rakastan sinistä astioissa, varsinkin kesällä. Kulhot ovat löytö Helsingistä, olivat alle vitosen kappale, eli ei hinnalla pilattuja mielestäni. Tuovat pirteyttä kattauksiin valkoisen kanssa ja muutama rittää siihen, koko kattauksen ei tarvitse olla valko-sininen, silloin voi helposti tulla levotontakin.

Eilen sain kaikki ikkunat pestyä joten nyt saa aurinko paistaa taivaan täydeltä. Nyt ruokakauppaan perjantaiostoksille ja sitten kotiin rauhoittumaan viikonlopun viettoon.

Ihanaa perjantaita!
———-

Fredagen är här igen och solen lyser, härligt att få börja veckoslutet i solsken, hoppas vi får sol också på veckoslutet. Nya fräscha fredagsblommor är inhandlade och det fick bli tulpaner också den här gången, fast jag redan tidigare harmade mig över att dom håller så dåligt. Förra veckans papegojtulpaner höll över en vecka och dom blev bara bättre ju äldre dom blev. Dom börjar nämligen hänga så vackert och det tycker jag gör att buketten ser litet vildvuxen ut. Kan alltså varmt rekommendera papegojtulpaner, jag böt nog dagligen nytt friskt, kallt vatten och gjorde en ny snittyta åt dom. Snöbollarna är ännu så fina i vasen.

Älskar kärl med blått, speciellt på sommaren. Skålarna är ett fynd från Helsingfors, under fem euro styck, tyckte det inte var så mcyket. Det blåa piggar upp i dukningen tillsammans med vitt och det räcker med några små inslag, hela dukningen behöver inte vara blåvit för det kan bli lätt bli lite oroligt då.

Igår fick jag alla fönstren tvättade så nu får solen lysa för fulla muggar. Nu till matbutiken på veckouppköp och sedan hem för fredagsmys.

Ha en härlig fredag!

12 Comments on “PERJANTAI JA SINISTÄ | FREDAG OCH BLÅTT

  1. Olen itsekin ostanut tulppaaneja. Täytyy oikein ihmetellä että meidän lähikaupasta ostetut tulppaanit ovat kyllä parhaita. Kestävät todella hyvin ja usein on tarjous, että 2 kimppua 5€ joten ei paha hinta ollenkaan. Ja kun muistaa laittaa vain hieman vettä maljakon pohjalle niin ne kestävät huomattavasti pidempään. 🙂
    Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! <3

  2. Sinulla on ihan mielettömän kaunis blogi ja upeat kuvat, täytyy ehdottomasti jäädä lukijaksi 🙂

    Aurinkoista viikonloppua.

  3. Täällä on niin kauniita perjantai fiiliksiä 🙂 Ja kauniit on astiat! 🙂 <3

    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! <3

  4. Tosi kiva että teillä on lähikaupassa hyvät ja kestävät tulppaanit ja vielä hyvään hintaankin. Tulppaanit vaan ovat niin ihania ja kuuluvat kevääseen 🙂 Sorruin jo ostamaan yhden orvokkiamppelin ulos rappuselle, saa nähdä kestääkö 🙂 täytyy vaan muistaa nostaa yöksi aina sisälle.

    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sinullekin <3

  5. Voi, kun ihanaa että löysit tänne ja tervetuloa lukijaksi 🙂
    Lämmin kiitos myös kauniista sanoistasi blogistani ja kuvistani <3

    Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua sinullekin!

  6. Kaunis kiitos <3
    Perjantai on viikon paras päivä 🙂 ja vielä aurinkoinen sellainen 🙂

    Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua sinulle myös!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.