Toivottavasti teilläkin paistaa aurinko. Meidän lauantai on sujunut rauhallisesti ja ulkoillen, ei malta sisällä olla kun aurinko paistaa niin komeasti, vaikka kylmä viima siellä kyllä käy. Rakastan vaan niin tätä valoa ja oli pakko tulla laittamaan muutama valoisa kuva olohuoneesta joka kylpee iltapäivä-auringossa.
Mies onnistui yllättämään minut täysin tänään tuomalla kukkia tullessaan kotiin kaupungista. Hän muisti että tänään meidän ensitapaamisesta on kulunut 16 vuotta. Yleensä se olen minä joka tuollaiset asiat muistaa, mutta tänä vuonna olin näemmä unohtanut sen. Naimisiin menon jälkeen hääpäivä on yleensä ollut se jota vietetään pienesti, mutta olihan kukat ihana yllätys tänään, varsinkin kun en osannut yhtään odottaa niitä. Miten se aika rientää, ei uskoisi että siitä on jo 16 vuotta, vastahan juuri tapasimme.
Mies myös parasta aikaa grillailee meille omatekoisia hampurilaisia, joten varsin mukava lauantai täällä meillä. Olen niin onnellinen ja kiitollinen omasta pikku perheestäni, rakkainta ja tärkeintä koko maailmassa. Nyt menen nauttimaan heidän seurasta ja näistä arjen pienistä mutta niin tärkeistä hetkistä.
Ihanaa lauantaita teille kaikille.
———-
Hoppas solen skiner också hos er. Vår lördag har gått lugnt och vi har varit mycket ute i det vackra vädret, kan inte sitta inne då solen lyser så fint, fast vinden är litet kylig. Älskar det här ljuset och ville sätta några bilder av vardagsrummet som badar i eftermiddagssolen.
Mannen lyckades överraska mig totalt idag med att ge mig blommor då han kom hem från staden. Han hade kommit ihåg att det idag är hela 16 år sedan vi första gången träffades. Oftast är det jag som brukar komma ihåg sådana saker, men i år hade jag tydligen glömt det. Efter att vi gifte oss så är det bröllopsdagen vi brukar fira lite grann, men visst var det jätte roligt att få blommor som en överraskning idag, speciellt då jag inte alls väntade mig det. Så åren går, kan inte tro det redan är 16 år sedan, det var ju alldeles nyss.
Som bäst grillar han hemgjorda hamburgare åt oss till mat, med andra ord har vi alltså en alldeles fantastisk lördag här. Är så glad och tacksam över min lilla familj, det käraste och viktigaste i hela världen. Nu ska jag gå och umgås med dem och njuta av dessa små vardagliga, men allt så värdefulla stunderna.
Önskar en underbar lördag!
Voi miten kaunis koti – raikasta ja valoisaa. Onnea teille kahdelle <3
Vackra bilder. Det e så härligt med solljus. Ha det så bra o grattis till er båda!
Malin
Ihanaista iltaa teille!!
Kauniisti valo valaisee kotianne! Mun kodin ikkunat ovat pohjoiseen, joten valo ei pahemmin silmiä häikäise 😀
Kaunis kiitos Tarja <3 Aurinkoista ja ihanaa sunnuntaita sinulle!
Tack så hjärtligt Malin <3 Ljuvligt med vår och solen, man blir så glad. Hoppas ni mår bra och har en skön söndag!
Kaunis kiitos Pia <3 Aurinko on ihana mutta kaikki pölyt ja likaiset ikkunat ym. näkyvät koko ajan joten on siinä hyvätkin puolet ettei aurinko niin sisälle paistakaan 🙂 Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita sinulle!