Hyvää huomenta keittiöstä näin keskiviikkona. Ulkona sataa lunta mutta keittiössä on jo varsin keväistä tuoreiden yrttien muodossa. Kokeilin rungollista rosmariinia myös keittiöön ja oregano saviruukussa löytyi Lidlistä jo varmaan kuukausi sitten. Ajatukset ovat jo kesän istutuksissa ja tänä vuonna haluan jälleen ehdottomasti istuttaa yrttejä ja hyötykasveja omaan puutarhaan. Viime kesänä suurin osa jäi istuttamatta kylmän alkukesän takia. On niin ihanaa käydä ottamassa tuoreet yrtit ym. ruoanlaittoon omasta pihasta. 
Meillä on myös hieman keskeneräinen kasvihuoneprojekti jota aloitettiin viime kesänä. Olemme rakentaneet sen vanhoista ikkunoista ja enää puuttuu sisältä lattiapinta ja yksi maalikerros. Odotan kovasti että pääsemme jatkamaan sitä ja että vihdoin pääsen sisustamaan ja suunnittelemaan istutuksia sinne.
Mutta myöhemmin tänään on vuorossa pääsiäisruohon kylvöä ja mahdollisesti vähän muuta pääsiäisaskartelua. 
Oikein mukavaa keskiviikkoa!
———-
God morgon från köket denna onsdag. Ute snöar det men inne i köket är det redan vårkänsla i form av färska örter. Provade rosmarinen också i köket och oreganon i lerkrukan är ett fynd från Lidl för snart en månad sedan. Tankarna börjar redan vara i sommarens planteringar och i sommar vill jag absolut igen ha mer nyttoväxter i trädgården. Förra sommaren blev alla örter oplanterade eftersom försommaren var så kall. Det är så härligt att kunna tassa ut i trädgården och plocka färska örter mm. till matlagningen.
Vi har också ett växthusprojekt som vi påbörjade förra sommaren och det är ännu litet på hälft. Vi har byggt det av gamla fönster och ännu fattas golvytan och ett lager målfärg på insidan. Väntar så att vi kan fortsätta på det så det blir klart och jag får börja inreda och fundera på planteringarna.
Men senare idag blir det att så påskgräs och kanske lite annat påskpyssel.
Önskar en riktigt bra onsdag!

6 Comments on “KEITTIÖSSÄ VIHERTÄÄ | DET GRÖNSKAR I KÖKET

  1. Niin kauniita keväisiä kuvia keittiöstä! 🙂 Ja tuo puu kyllä jaksaa myös ihastuttaa! <3 Kevättä kovasti takaisin odotellen, kumpa tämä kylmyys ei kestäisi kauaa! 🙂

  2. Voi, kiitos kovasti <3 vielä se puu on elossa mutta saa nähdä kuinka kauan :) Täällä tuli tänään lunta ja ulkona on varsin talviset maisemat tällä hetkellä, haluan myös kevään jo takaisin :)

  3. Kiitos paljon <3 Täällä myös kovin talviset maisemat ulkona, ei kiva, saisi jo kevät ja lämpö tulla 🙂

  4. Kiitos <3 Tuo rosmariini on niin kiva ja pidän siitä kovasti, olen vaan lukenut että on aika vaativa kasvi niin epäilen että se minullakin saatta huonosti menestyä 🙂

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.