Sieltä se sitten eilen yhtäkkiä saapui, se ensimmäinen kevätpäivä nimittäin. Se ensimmäinen sellainen päivä jota vietetään melkein kokonaan ulkona, sisällä käydään vaan syömässä välillä. Vaikka yöllä oli ollut reippaasti pakkasta niin aurinko lämmitti jo heti aamusta ja sää oli aivan tyyni. Suuntasimme ulos heti aamupalan jälkeen haravointihommiin ja hikihän siinä ihan tuli. Ensimmäiset kahvit juotiin ulkona tälle vuodelle, ja miten ihanalta se maistuikin, olin jo ehtinyt unohtaa.
Koen että nyt kun bloggaan ja valokuvaan niin näen sitä arkipäivän kaunettua ihan eri tavalla ja jopa vanhat kottikärryt roskineen näyttävät jotenkin kauniilta. Luonto on vielä aika alaston ja väritön mutta sekin on omalla tavallaan kaunista, nyt tietää ettei mene enää montaa viikkoa niin se puhkeaa väriloistoon ja kukkaan. Ensimmäiset leskenlehdet poimittiin jo eilen, ne loistavat kuin pienet auringot.
Olen niin ihastunut tuohon meidän kasvihuoneeseen, se on osittain vielä keskeneräinen kun ei ehditty viime syksynä saada sitä valmiiksi. Odotan niin että pääsen sisustamaan ja valmiit suunnitelmat sen suhteen on jo tietenkin olemassa. Olen niin kiitollinen noista vanhoista ikkunoista jotka sainme ja että rakas mieheni rakensi sen meille.
Rakastan myös niin tätä maalla asumista, varsinkin näin keväällä ja kesällä. Eilenkin kurjet lensivät ylitsemme ja kirkuivat läheisellä lammella johon ne palaavat joka kevät. Ne pienet jutut ovat ne kaikista tärkeimmät ja välillä on ihan pysähdyttävä kuuntelemaan, haistelemaan ja ihastelemaan kaikkea ympärillä olevaa. Pitää nauttia hetkestä ja olla kiitollinen niin paljosta <3
Ihanaa arkipäivää ja uutta viikkoa kaikille (vaikkakin on jo tiistai).
———-
Så var den plötsligt här igår, den första vårdagen nämligen. En sådan dag man tillbringar mest ute, kommer in bara för att äta emellan. Trots att det på natten hade varit ordentligt med frost var solen varm redan från morgonen och det var alldeles vindstilla. Efter frukosten gick vi direkt ut och började kratta gården. Vi drack också den första koppen med kaffe ute för i år, så gott det smakade, hade alldeles glömt.
Upplever att jag sedan jag börjat blogga och fotografera lägger mer märke till hur vackra också små vardagliga saker är på ett annat sätt än tidigare, till och med den gamla skottkärran med skräp ser på ett sätt vacker ut. Naturen är ännu rätt så naken och färglös men det är också på sitt sätt vackert och nu vet man att det är inte många veckor kvar tills naturen spricker ut i färg och blom. Igår plockade vi också de första tussilagona, de är som små solar.
Är så förtjust i vårt växthus som delvis ännu är på hälft eftersom vi inte hann få det klart förra hösten. Jag väntar så på att få ta itu med det och har såklart redan alla planer klara för hur det ska se ut. Är så tacksam att vi fick så fina gamla fönster och att min kära make byggde det åt oss.
Älskar också att bo på landet, speciellt om vår och sommar. Igår flög tranorna över oss och dom ropar vid det närliggande träsket till vilket dom återkommer varje vår. Det är dom små sakerna som är de allra viktigaste och ibland behöver man riktigt stanna upp för att lyssna, dofta och beundra allt vackert som finns runt omkring. Njuta av stunden och vara tacksam för så mycket <3
Önskar en underbar vardag och en fin ny vecka (fast det är ju redan tisdag idag).
Kauniita ulko hetki kuvia <3 itsekin tykkäsin tuosta kottikärry kuvasta :) se on niin totta että kun valokuvaa paljon niin ihan uskomattomia asioita tulee ikuistettua jota ei vielä muutama vuosi sitten olisi voinut ajatella kuvaavansa :) arjen kauneus on <3
Mukavaa päivää <3
Olen niin kade! Meillä on pihalla melkeen polviin asti lunta 😀 Ihania kuvia <3
Oi, ihana viherhuone. Meilläkin odottaa varastossa iso läjä vanhoja ikkunoita ; )
Ihanat kuvat! Kameran avulla on helppo löytää erilaisia ja yllättäviäkin kuvauskohteita. Oppii havainnoimaan luontoa ja ympäristöä eri tavalla 🙂
Kiitos <3 Totta, näin se on, että näkee yllättävissäkin paikoissa ja asioissa sitä arjen kauneutta ja se on se paras asia.
Mukavaa päivää sinulle!
Kiitos <3 Voin kuvitella että talvi alkaa jo kyllästyttämään. Toivottavasti teillekin tulee kohta jo kunnolla kevät ja lumet sulaa <3
Kiitos <3 On niin kivaa kun voi uudelleen hyötykäyttää vanhoja ikkunoita. Mukavia rakennushetkiä teille 🙂
Kiitos <3 Totta, näin on ja se on valtava rikkaus että osaa nähdä sitä kauneutta ympärillään ja jokainen näkee asioita eri tavalla. Mukavaa päivää!