Ihana pitkä viikonloppu takana ja sunnuntai on jo kääntynyt iltaan. Kuvien sekametelisoppa meidän kuluneesta viikonlopusta, paljon ollaan ehditty. Sää on ollut kovin vaihteleva täällä meillä ja aina sään salliessa olemme puuhastelleet ulkona, lähinnä tulevassa kasvihuoneessa. Mies on nikkaroinut ikkunalautoja ja listoja paikoilleen ja minä olen maalannut. 
Olemme ehtineet leipoa ja herkutella, sekä vapun kunniaksi juotiin lasilliset kuplivaa kasvihuoneessa. Palaan tuohon kakkuun omassa postauksessa myöhemmin, ainakin meidän makuun siitä tuli varsin herkullinen. Tyttären kanssa käytiin poimimassa valkovuokkoja useaan otteeseen ja ihastelimme myös koivujen pieniä hiirenkorvia. 
Eilen satoi kaatamalla koko päivän ja piipahdettiin Ikeassa, saman idean olivat keksineet monet, monet muutkin ihmiset joten tungos oli valtava. Vartavasten yhtä pöytää lähdettiin hakemaan mutta halusin myös katsastaa Nipprig kesämalliston, etenkin nuo seinäkoukut oli mielessä. Ehdin jo luulla että ne olivat ehtineet loppua, mutta mies penkoi laaria ja sieltä pohjalta löytyi muutamat luonnonsävyiset vielä. Tuohan on ”limited edition” mallistoa joten en tiedä millainen niiden saatavuus on, mutta onneksi löysin itselleni pari kappaletta. Ihastuin niihin luonnossa vielä kuvia enemmän sillä rottinki on ihanan vaalea ja käsittelemätön. Meidän koukut sopivat täydellisesti tulevaan kasvihuoneeseen missä ne itse asiassa ovat jo seinällä, kuvia siitä myös myöhemmin.
Mukavaa sunnuntai-iltaa ja tervetuloa kaikki uudetkin lukijat, ihanaa että olette löytäneet tänne <3
———-
En lång och härlig helg ligger bakom och söndagen har redan hunnit bli till kväll. En liten bildkavalkad på vår helg, mycket har vi hunnit med. Vädret har varit väldigt omväxlande och mellan regnskurarna har vi fixat utomhus, mest i det blivande växthuset. Maken har bl.a.snickrat fönsterbräden och lister, jag har målat.
Så har vi hunnit baka och äta litet gott också och på valborg skålade vi med ett glas bubbel i växthuset. Återkommer till kakreceptet senare för kakan blev så god. Med dottern har vi plockat flera buketter med vitsippor och beundrat de små mössöronen på björkarna.
Igår spöregnade det hela dagen så vi tog en tur till Ikea, väldigt många andra hade också fått samma idé så trängseln var minst sagt enorm. Vi var ute efter ett bord men jag ville också kolla in sommarkollektionen Nipprig. Var främst intresserad av väggkrokarna och hann redan tro att dessa naturfärgade redan hunnit ta slut, men efter att maken grävt efter djupt i den stora lådan hittade vi som tur ännu några stycken. Kollektionen är ju en sk. ”limited edition” så vet inte hur länge den fylls på. Blev ännu mer förtjust i dom här rottingkrokarna i verkligeheten än på bild, rottingen är nämligen alldeles ljus och obehandlad. Dom passar perfekt i växthuset var dom faktiskt redan hänger på väggen, bilder på det också senare.
Mysig söndag och vill också önska alla nya läsare välkomna, så roligt att ni hittat hit <3

4 Comments on “IHANA PITKÄ VIIKONLOPPU | LJUVLIG LÅNGHELG

  1. Mahtavia tunnelmia viikonlopustanne <3

    Kiinnitin heti huomion ihaniin koukkuihin, ovat kyllä todella upeat 🙂

    Nams kakku 🙂

    Ihanaa alkavaa viikkoa <3

  2. Kiitos <3 Nuo koukut ovat niin ihania ja hinta oli vain 2,49 kpl.
    Mukavaa uutta alkanutta viikkoa sinulle <3

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.