Hei pitkästä aikaa, tuli jo ihan ikävä tänne blogiin.
Viikko on mennyt sellaista vauhtia ja kiirettä on pitänyt niin etten tänne kerta kaikkiaan ole ehtinyt. Tänään meillä on ollut ihana ja jännittävä päivä sillä kotonamme tehtiin kuvauksia sisustuslehteen, joten tämä viikko on ollut aika siivouspainotteinen 🙂 Päivä oli todella mukava ja ihanat ihmiset kyläilivät meidän luona, sydämellinen kiitos heille <3
Luonto on puhjennut todelliseen kukkaloistoon, vielä ei meidän omat sireenit kuki mutta nappasin appiukon puutarhasta muutaman oksan, voi mikä ihana tuoksu 🙂 Kielojakin on tullut poimittua, ensimmäisen kimpun poiminnassa olin ikävästi saanut punkin pureman, jaiks. Ensimmäinen sellainen enkä yhtään edes mielestäni ollut järin pitkässä ruohikossa, mutta niitä vaan näköjään on niin paljon nykyään. Onneksi huomasin sen ajoissa eikä se ehtinyt kauan olemaan mutta silti sitä aina miettii niitä tauteja mitä ne saattavat kantaa mukanaan. Toivotaan ettei tule mitään, olkaahan varovaisia.
Nyt suihkun kautta sohvalle ja jalat ylös, sen verran väsynyt mutta onnellinen ihanasta päivästä.
Mukavaa iltaa <3
——–
Hej, det var länge sedan och har riktigt saknat hit till bloggen.
Veckan har bara helt enkelt varit så fullspäckad att jag inte hunnit titta in här alls. Idag hade vi en trevlig och spännande dag då det fotograferades till ett inredningsmagasin hemma hos oss, så veckan har också med andra ord bestått av mycket städning 🙂 Dagen har varit väldigt roligt och vi hade besök av så trevliga personer, hjärtligt tack än en gång <3
Naturen har nu verkligen slagit ut i blom, hos oss blommar inte syrenerna ännu men tog med mig några grenar från svärfars trädgård, vilken underbar doft. Har också plockat liljekonvaljer, tyvärr fick jag ett fästingsbett då jag plockade den första buketten för i år. Det första fästningbettet för mig och jag tycker att jag inte ens var i skärskilt högt gräs, men tydligen finns det bara så mycket fästingar nuförtiden, usch. Som tur märkte jag den fort och den hann inte sitta fast så länge, men alltid funderar man ju på alla otäcka sjukdomar dom kan bära med sig, men hoppas det inte blir någonting. Kom ihåg att vara försiktiga.
Nu i duschen och sedan blir det soffan, trött men lycklig efter en fin dag.
Trevlig kväll <3
Kuulostaa mukavalta päivältä 🙂 Ihanat kukat <3 Mukavaa iltaa sinnekin!
Oi miten ihana ja jännittävä päivä siellä teillä ollut! 🙂 <3 Kerrohan sitten lisää kun juttu pääsee lehteen asti :-) Aivan mahtava juttu, lämpimät onnittelut jo! <3
Mukavaa kesäistä loppu viikkoa! <3
Kiitos paljon <3 Ihanaa viikonloppua <3
Kiitos <3 Oli kyllä tosi ihana ja mahtava päivä, kerron kun asia on ajankohtainen :)
Ihanaa viikonloppua <3