Me olemme viettäneet alkuviikon näissä maisemissa pienellä mökkilomalla. Kyllä pieni maisemanvaihdos hetkeksi teki oikein hyvää ja jopa ilma oli kesäisen lämmin, jotkut perheenjäsenet jopa uskaltautuivat uimaan. Olo rentoutuu ihan täysin ja suomalaista järvimaisemaa voisi tuijotella vaikka kuinka kauan. 
Niin ihanaa kun pieni loma onkin niin on se vaan vähintääkin yhtä ihanaa palata taas omaan kotiin, sanonta ”oma koti kullan kallis” pitää niin paikkansa ja on se oma sänky kuitenkin aina paras. Olin niin yllättynyt kun tuollapäin kasvoi kurjenpolvea joka puolella luonnossa, täällä meillä sitä ei nimittäin löydy ollenkaan, tai en ainakaan ole sattunut näkemään. Täällä kotona odotellaan pionien aukeamista, ovat kyllä tosi myöhässä tänä vuonna niin kuin moni muukin kasvi, mutta onpahan niiden upea kukinta edessäpäin. Taidankin nyt lähteä ulos pienelle pihakierrokselle katselemaan miltä tuolla näyttää tällä hetkellä. Sitten olisi vuorossa pieni viikkosiivous, kissalla on juuri nyt karvanlähtöaika ja karvoja on joka puolella, ja sitten käyn poimimassa kimpun kukkia ja otan kupin kahvia.
Ihanaa päivää!
———-
Vi tillbringade början av veckan i dessa vyer på en liten stugsemester. Det gjorde riktigt gott med ett litet miljöombyte och vädret var till och med somrigt, endel familjemedlemmar vågade sig på att simma också. Så lugnt och skönt att titta ut över det vackra finska sjölandskapet, man kan liksom inte se sig mätt på vatten, oavsett är det hav eller sjö, alltid lika vackert.
Hur trevligt det än är med en liten semester så är det nog alltid minst lika trevligt att komma hem igen, ordspråket ”borta bra men hemma bäst” stämmer verkligen och det finns väl ingen skönare säng än den egna sängen. Här hemma väntar vi på att pionerna ska slå ut i blom, verkligen sena i år liksom många andra växter också. Tror jag ska ta och gå ut på en liten runda på gården och se hur där ser ut, Sedan skulle det vara dags för en snabb liten veckostädning, katten fäller just nu så mycket hår att det finns hår överallt, och sedan ska jag plocka in en bukett med blommor och ta mig en kopp kaffe.
Ha en fin dag!

8 Comments on “MÖKKEILEMÄSSÄ | PÅ STUGSEMESTER

  1. Voi ihanuus mitkä mökkipuitteet teillä! Varsinkin nuo portaat ♡ Tämä mökkeilykin vaan menettää vähän hohdokkuuttaan kun kokoajan sataa.. :-/
    Täälläkin kurjenpolvia kasvaa jokapuolella, ihania ovat ♡ 🙂

  2. Oi mitä maisemia ja kuvia <3 Nyt minäkin aloin jo kaivata vanhempieni mökille, toivottavasti päästään käymään siellä taas kohta 🙂 Loma alkaa tosin vasta parin viikon päästä!

  3. Ihan mahtavia mökkitunnelmia <3 parinkin päivän mökkilepo tekee tennaria :) alkukesästä oltiin heti myös :) uutta kertaa odottaen :)

    Tosi ihania kuvia, itsekin iskin silmät portaisiin 🙂 <3

    Meilläkin lähtee kissoista ihan hirveästi karvaa. Saa olla useampaan kertaan siivoamassa!

  4. Pieni mökkiloma oli kyllä oikein piristävä ja tuo paikka on niin ihana. Viime vuonna kun oltiin tuolla alkukesästä niin ei melkein päästy ulos ollenkaan kun satoi koko ajan ja oli niin kylmä, nyt onneksi oli vähän paremmat kelit edes kahtena päivänä 🙂
    Harmittaa ettei kurjenpolvea kasva täällä, ovat tosiaan niin ihania <3

  5. Kiitos <3 tuolla kyllä rentoutui ihan täysin ja sai jopa vähän kesätunnelmaa vaikka säät ei mitkään huippu hienot olleet mutta suhteellisen lämmintä oli kuitenkin 🙂 Voin uskoa että mökkilomaa alkaa jo kaipaamaan, teillä niin upeat mökkimaisemat myöskin, olen nähnyt sinun kuvistasi <3 Toivotaan että se lämpökin tulee viimeistään sitten kahden viikon päästä 🙂

  6. Kiitos, kyllä tämä pieni mökkiloma tuli oikein tarpeeseen ja oli rentouttavaa. Pidän itse myös noista portaista tuolla kovasti <3
    Meidän kissasta lähtee juuri nyt niin valtavasti karvaa, niitä oli joka puolella kun tultiin kotiin, vaikka yritetään harjata, niin silti lähtee silläkin välin ihan hurjasti 🙂

  7. Ihanat mökkitunnelmat ♡
    Meilläkin olisi kohta viimein mökkiloma edessä 🙂
    Täällä odotetaan myös pionien kukintaa. Vanhuksessa on ainakin paljon nuppuja, mutta nuorien nuput ovat kovin heikon näköisiä.
    Mukavaa viikonloppua!

  8. Kiitos ja mukavaa että teillä on vielä mökkiloma edessäpäin, ihanaa <3
    Meidän pioneissa on myös aika pienet nuput vielä, saa nähdä miten jaksavat kukkia tänä vuonna, voi toki olla että ne ovat vielä vaan niin myöhässä kun on koko ajan niin kylmää.
    Ihanaa viikonloppua <3

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.