Viikonlopun aikana ollaan nukuttu pitkään ja herätty ruusujen tuoksuun, syöty aamiaista pitkään vastaleivottujen sämpylöiden kera, käyty onnittelemassa pientä neitiä, tehty ensimmäistä kertaa pulled porkia, herkuteltu mansikoilla ja jäätelöllä sekä ihasteltu sateen kastamia kukkia.
Ihana viikonloppu siis takana jonka kruunasi aurinkoinen ja jopa kesäinen sunnuntai jolloin päästiin syömään ensimmäistä kertaa terassille tänä kesänä. Perjantai-iltana tein sämpylätaikinan valmiiksi jääkaappiin ja lauantaiaamuna paistoin meille tuoreita sämpylöitä sillä aikaa kun kahvi valui. Sunnuntaina tehtiin ensimmäistä kertaa pulled porkia, jostain syystä sitä ei vaan ole aikaisemmin tullut tehtyä mutta kyllä kannatti, hyvää oli. Kesään kuuluu ehdottomasti mansikat ja vaniljajäätelö ja silläkin ollaan herkuteltu tänään aurinkoisella terassilla. Kävin myös poimimassa juhannusruusuja isän ja äidin puutarhasta, tuoksuvat niin ihanasti.
En voi uskoa että kesäkuu on kohta jo loppu ja heinäkuu olisi täällä, toivotaan että heinäkuu toisi mukanaan sen oikean kesän ja lämmön, eniten kaipaan niitä lämpimiä aamuja jolloin voi hipsiä ulos kahvimukin kanssa heti aamusta ja lempeitä kesäiltoja jolloin voi istua ulkona auringonlaskuun asti luonnon ääniä kuunnellen.
Ihanaa alkavaa viikkoa!
———-
Under veckoslutet har vi haft sovmorgnar och vaknat till doften av rosor, ätit frukost länge med färska hembakta semlor, uppvaktat en liten tjej som fyllt år, gjort pulled pork för första gången, njutit av glass och jordgubbar samt beundrat regnstänkta blommor.
Ett fint veckoslut alltså som förgylldes av en solig och nästan somrig söndag då vi kunde sitta ute och äta på terassen för första gången i sommar. På fredagskvällen gjorde jag en bröddeg färdigt i kylen så vi fick färska semlor till frukosten på lördagsmorgonen. På söndagen prövade vi oss på pulled pork för första gången, vet inte hur det inte blivit av att göra det tidigare för gott var det. Glass och jordgubbar hör sommaren till och det njöt vi också av på den soliga terassen. Plockade även midsommarrosor från pappas och mammas trädgård, dom doftar så gott.
Kan inte tro att juni just är förbi och vi har juli här, hoppas att juli hämtar med sig sol och värme, mest saknar jag de varma sommarmorgnarna då man kan tassa ut med sin kaffekopp från tidiga morgonen och de ljumma kvällarna då man kan sitta ute tills solnedgången och bara lyssna på ljuden från naturen,
En fin start på den nya veckan!

11 Comments on “KESÄKUINEN VIIKONLOPPU | ETT VECKOSLUT I JUNI

  1. Teksti vei mukanaan, puhumattakaan kuvista <3 aivan ihana kesäinen postaus <3 tästä sai ilon matkaan 🙂 kaunis viikonloppu ollut teillä 🙂

  2. Oi siellä päin kukkii jo juhannusruusu! Itse odotan kovasti meidän ruusujen kukintaa. Tiukasti ovat nupulla vielä. Silti olen ehtinyt jo yhden oksan maljakkoon hakea 🙂 Myöhässä ovat tänä vuonna.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

  3. Pulled pork on kyllä älyttömän hyvää! 😛 Muutenkin herahti vesi kielelle näitä kuvia katsellessa! 😀
    Noista samoista asioista täälläkin haaveillaan, lämpimistä aamuista ja utuisista illoista.. <3

  4. Voi kiitos ja ihana kuulla <3 Pienet arkiset hetket ja jutut ovat ne kaikista hienoimmat ja tärkeimmät <3

  5. Täällä juhannusruusu aloitti kukintansa muutama päivä sitten, todella myöhässä on. Harmi kun sitä ei ole omalla pihalla, kaksi kertaa ollaan istutettu muttei jostain syystä ole lähtenyt, ehkä kolmas kerta toden sanoisi jos vielä kerran yrittäisi 🙂 Kiitos ja mukavaa viikkoa sinnekin!

  6. Kiitos 🙂 ultima thule ja kastehelmi ovat viime aikoina alkanut ihastuttamaan ja mielelläni keräisin niitä lisää 🙂

  7. Oli tosi maukasta ja varmasti tehdään toistekin, vaivatonta valmistaakin kun hoitaa itse itsensä uunissa 🙂 Eilen oli vihdoinkin ensimmäinen lämmin kesäilta <3

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.