
Kesäkuun viimeinen päivä tänään ja saatiinhan me muutamat lämpimät päivät kesäkuun puolelle jolloin jopa tarkeni istua myös terassilla. Sunnuntaina oli tosiaan ensimmäinen päivä tänä kesänä että istuttiin terassilla, olimme jo ihan unohtaneet miten ihanaa se onkaan. Nappasin myös muutamat kuvat terassilta, se on tosiaan vain jäänyt hieman ilman rakkautta ja laittamista tänä kesänä kylmien ilmojen takia. Alkukesästä istutin muutamat kesäkukat joista jo jotkut näyttävät tosi huonoilta sateiden jälkeen, mutta ehkä ne vielä tuosta virkistyvät jos vaan saavat aurnkoa ja lämpöä.
Terassi on lämpiminä kesäpäivinä meidän toinen olohuone, siinä tulee vietettyä päivää aamusta asti, aina paikkaa vaihdellen varjon ja auringon mukaan. Haaveiltiin jo rakennusvaiheessa isosta terassista mutta siihen meni muutama vuosi ennen kuin sen pystyimme toteuttamaan, talossa oli alkuperäisenä vain tuo pieni kapea katettu terassiosa joka näkyy viimeisessä kuvassa kansituolien takana. Hyvä niin ettemme heti pystyneet terassia tekemään sillä ajatus pergolasta tuli vasta ihan ennen terassirakennuksen aloittamista. Pergolan alle haluaisin jossain vaiheessa pehmeän sohvanurkkauksen jossa voisi löhöillä varjossa, tarkoitus on että villiviinit alkaisivat varjostamaan kunhan vielä kasvavat parrujen ylle. Villiviinit näyttävät tällä hetkellä vähän harvoilta ja olin jo huolissani että ne eivät jaksa kasvaa enää mutta eilen kun leikkasimme kuivuneita oksia niistä huomasin että on niissä onneksi paljon pieniä alkuja kuitenkin.
Nyt toivotaan että heinäkuu tuo mukanaan lisää näitä lämpimiä kesäpäiviä joista nauttia.
Ihanaa kesäkuun viimeistä ja alkavaa heinäkuuta!
———-
Den sista juni idag och vi fick till och med några varma dagar så här i juni trots allt. På söndagen var det för första gången så pass varmt att vi kunde sitta på terassen, hade ju nästan glömt bort hur skönt det kan vara på sommaren. Passade på att ta några bilder från terassen också fast den blivit lite utan kärlek och piff i år pga. den kalla försommaren. Planterade några sommarblommor i början av sommaren och en del av dem ser redan dåliga ut av allt regn, men kanske dom tar sig bara dom får lite sol och värme.
Terassen blir som ett vardagsrum för oss om varma sommardagar, där tillbringar vi ofta en hel dag från morgon till kväll, förflyttar oss från plats till plats efter skugga och sol. Redan då vi byggde huset drömde vi om en stor terass, men det tog några år innan vi kunde förverkliga den, urspungligen fanns bara den smala lilla terassen som syns på sista bilden bakom däckstolarna. Det var riktigt bra att vi inte genast kunde bygga terassen för idén om pergolen växte fram först just innan vi satte igång med terassbygget. Jag har i planerna att det någondag kanske kunde finnas en mjuk skön soffgrupp under pergolan där man kunde ligga och ha det skönt i skuggan. Tanken är alltså att vildvinet ska ge skugga där då det växer sig över balkarna. Just nu ser vildvinet litet glest ut och jag var redan orolig att det inte orkar växa mer men igår då vi klippte bort torra grenar såg jag att det finns många små början till blad där som tur.
Nu får vi hoppas att juli hämtar med sig många fler varma sommardagar.
Ha en fin sista juni och början på juli!
Terassi on kyllä myös mitä kaunein <3 Kyllä tuossa aikaa viettää enemmän kun mielellään! :-) Näyttää oikein raikkaalta ja kauniisti laitetulta! :-)
Mukavaa kesäkuun viimeistä! <3
Kaunis terassi! Kivasti olet sen sisustanut! Tyynyjä, tyynyjä <3 <3 🙂
Ei voi kun huokailla näitä ihania kuviasi katsellessa… <3 Niin kaunista 🙂
Upeita kuvia!!
Voi kuinka ihana terassi <3
Voi kuinka ihana terassi <3
Kaunista ♡♡♡ jälleen kerran! 🙂
Ihana kiitos <3 kyllä terassilla on ollut tosi paljon käyttöä ja toivottavasti tämä heinäkuu on lämmin jotta voidaan nauttia siitä kaikin puolin <3
Mukavaa heinäkuun ensimmäistä!
Kaunis kiitos <3 Tyynyjä ei voi koskaan olla liikaa 🙂 🙂
Voi, ihana kiitos <3 ja mukavaa alkanutta heinäkuuta, toivotaan paljon lämpöä ja aurinkoa 🙂
Oi, ihana kiitos <3
Kiitos kaunis sinulle Susanna <3
Kiitos sinulle <3 ja ihanaa heinäkuun ensimmäistä <3
Voi tuolla terassilla kelpaa kyllä kesäpäiviä viettää! Ihana 🙂
Mukavaa heinäkuuta!
Kiitos paljon ja ihanaa heinäkuuta myös sinne <3