Helteistä ei ole enää tietoakaan ja ulkona puhaltaa taas kylmät tuulet mutta silti ilmassa on jo keskikesän tuntua. Puutarhassa ensimmäinen ruusu ja pioni kukkii. Ennen juhannusta teimme kasvihuoneen päätyyn uuden kukkapenkin johon istutimme mm. ruusuja. Ikkunan molemmin puolin laitettiin New Dawn köynnösruusut joista nyt ensimmäinen nuppu on auennut upeaksi ruusuksi. Toivottavasti nämä lähtisivät hyvin kasvamaan ja viihtyisivät paikallaan, ruusut ovat siinä mielessä niin ihania että niistä on iloa pakkasiin asti. Kukkapenkin keskellä on Queen Elisabeth ruusut mutta niissä ei ole vielä yhtään nuppua joten saa nähdä ehtivätkö kukkia tänä kesänä ollenkaan.
Ensimmäisenä kukkii valkoinen pioni, en valitettavasti enää muista mitä lajikettä tuo valkoinen on. Se on kuin iso marenkileivos tai kermapilvi, siellä se nyt tuulessa ja tuiskussa sinnittelee pystyssä ja mietin jo että täytyisikö se käydä pelastamassa sisälle maljakkoon, mutta en millään raaskisi niitä leikata. Kasvihuoneessa oli aamulla komea kurpitsankukka ja viiniköynnökset kohoavat jo mukavasti kohti kattoa. Aurinkoisessa rinteessä ovat ensimmäiset mustikat kypsyneet ja ihanista ihanimmat metsämansikat. 
Voi tätä kesän ihanuutta ja luonnon kauniita ihmeitä, niitä jaksaa ihmetellä ja ihastella joka päivä. 
Mukavaa iltaa <3
———-
Ingen sommarvärme mer, den är ett minne blott och nu blåser det igen kalla vindar men trots det känner man högsommar i luften nu. I trädgården har den första rosen och pionen slagit ut i blom. Innan midsommaren gjorde vi en ny blomrabatt vid växthuset och i den planterade vi bl.a. rosor. På båda sidorna om fönstret som sitter på gaveln har vi planterat  klätterrosorna New Dawn och den första knoppen har nu slagit ut, så vacker. I mitten har vi rosorna Queen Elisabeth men dom har inte ännu en endaste knopp så få se om dom hinner blomma alls i sommar. Hoppas att rosorna skall trivas och växa för dom är så tacksamma då dom blommar ända tills frosten kommer.
Den första pionen som öppnat sig är en vit, minns tyvärr ej mer vilken sort det är men vacker är den, som en stor fluffig gräddbakelse. Där vajar den stackaren nu i väder och vind, funderade redan på att gå och ta in den i vas men har så svårt att våga klippa i dom. I växthuset hittade jag en stor och fin zucciniblomma på morgonen och vinrankorna är på god väg upp till taket redan. I den soliga brandten är de första blåbären redan mogna och de ljuvligaste smultronen.
Vilken sommarlycka, alla naturens små vackra under som man inte kan se sig mätt på.
Finaste kvällen <3

11 Comments on “JUURI NYT | JUST NU

  1. Näissä kuvissa on kyllä Kesä isolla Koolla! 🙂 Ilmat on viileät kyllä, ja täälläkin jännätään
    kukkiiko rakas ruukkuruusuni tänäkesänä ollenkaan…

  2. Miks ihmeessä mulle ei päivity nämä sinun jutut lukulistalle, monta upeaa postausta mennyt taas ohi :/ ihania kuvia olet taas saanut ikuistettua ja vangittua sen ihanan kesän <3

  3. Kiitos kaunis <3 on kyllä kylmää, eilen kaipasin melkein sormikkaita pyörälenkillä 🙂 Ruusujen kanssa saa aina vähän jännittää kestävätkö talven yli ja jaksavatko kukkia, meillä oli muutamat maanpeitetuusut kuolleet viime talvena.

  4. Voi, harmi jos ei postaukset päivity, en osaa sanoa mistä voisi johtua, tekniikka on niin ihmeellinen välillä, mutta toivottavasti asia korjaantuu. Kaunis kiitos sinulle, valokuvaaminen on niin ihanaa 🙂

  5. Kiitos, on ne kyllä kauniit ja se hyvä puoli tässä viileässä kesässä on että ne kukkii aika kauan 🙂

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.