Meillä tuoksuu tänään pullalle ja kynttilöille. Harmaa ja sateinen päivä houkutteli leipomaan pullaa pitkästä aikaa. Mies on jo jonkin aikaa toivonut voisilmäpullia ja olin luvannut niitä hänelle leipoa loman aikana, joten nyt oli jo korkea aika lunastaa tämä lupaus. Omasta mielestäni voisilmäpullat ovat liian rasvaisia joten tein myös mustikkapullia tuoreista mustikoista.
Aamulla ovikello soi ja siellä oli kuljetusliikkeen mies paketin kanssa, niin ihana yllätys mieheltäni, hän oli nimittäin tilannut Ruotsista tämän hetken ehkä kuumimman ja kysytyimmän kynttilänjalan minulle hääpäivälahjaksi. Kyseinen kynttilänjalka on keramiikkapaja Västergårdenin tekemä ja Ruotsissa tämä on nyt todella suosittu sen jälkeen kun kynttilänjalka oli mukana mitä ihanimmassa kesäohjelmassa nimeltä Sommar med Ernst. Meilläkin katsotaan kyseistä ohjelmaa miehen kanssa aina torstaisin ja olen ihaillut tuota kynttilänjalkaa ja nyt sain oman, kiitos rakas <3
Mies ja tytär menivät elokuviin, itse jäin kotiin viikkaamaan pyykkejä mutta olen myös ehtinyt polttelemaan kynttilää minun kynttilänjalassa, kuuntelemaan kesäistä musiikkia Spotifystä ja juomaan kahvia samalla kun sade on rummuttanut peltikattoa. Toivottavasti illaksi pääsisi lenkille ilman vesisadetta, kaipaan jo raitista ilmaa.
Mukavaa iltaa!
———-
Hos oss doftar det bullar och tända ljus idag. Det gråa och ruggiga vädret gjorde mig sugen på att baka så det fick bli lite bullar idag. Mannen i huset har önskar sig smörögabullar redan en längre tid och jag hade lovat att jag bakar sådana till honom under semestern så det var dags att hålla det löftet nu. Själv tycker jag att smörögabullar är för fettiga så jag gjorde några blåbärsbullar på färska blåbär också.
På morgonen ringde dörrklockan och där stod ett paketbud, finaste överraskningen av min kära man, han hade nämligen beställt ljusstaken som antagligen för tillfället är en av de mest efterfrågade i Sverige till mig som gåva på bröllopsdagen som nog är först imorgon. Ljusstaken kommer från Västergårdens keramik och är handgjord och ljusstaken har under sommaren setts i det mest härliga sommarprogrammet man kan tänka sig, nämligen Sommar med Ernst, vilket gjort att ljusstaken går åt som smör på het sten. Hos oss ser vi också på programmet varje torsdag och jag har flera gånger beundrat ljusstaken och nu fick jag min egen, tack älskling <3
Mannen och dottern åkte iväg på bio, själv stannade jag hemma för att vika tvätt, men har också hunnit med att bränna ljus, dricka kaffe och lyssna på skön sommarmusik från Spotify medan regnet smattrar på taket. Hoppas på att kunna gå en promenad ikväll utan regn, behöver få frisk luft.
Skön kväll!
Oi, onpa kyllä ihanan näköinen kynttilänjalka! Ihana yllätys mieheltäsi <3.
Mikä mahtava yllätys <3 todella todella kaunis <3 ja muisto mikä tuosta jää 🙂 tästä postauksesta sai ilon ja hymyn 🙂
Ihana kynttilänjalka ♡
Oli kyllä ihana yllätys ja piristi mukavasti päivää 🙂
Oli ihana yllätys ja mukava muisto siitä jää <3 Ahkerassa käytössä on ollut jo kynttilänjalka 🙂
Kiitos, pidän siitä kovasti itse myös 🙂