OI, MIKÄ KESÄPÄIVÄ | ÅH, VILKEN SOMMARDAG

 Heinäkuun viimeinen lauantai yllätti olemalla aurinkoinen ja jopa suhteellisen lämmin, ihanaa. Heräsimme ajoissa aamuauringon säteisiin jotka etsivät tiensä sälekaihtimien läpi makuuhuoneeseen. Aamupalan jälkeen suuntasimme kylän kesätorille ostamaan tuoreita, lähituotettuja mansikoita. Kotiin päästyämme mies pisti grillin kuumaksi ja grilliin pääsi tällä kertaa miehen eilen marinoimaa possun sisäfilettä sekä nektariineja. 
Viimeisimmässä Lantlivissä oli ohje grillattuihin nektariineihin mozzarella juuston kera. Todella maukasta ja olivat kaikkien makuun joten näitä tehdään varmasti uudestaan. Olivat kaiken lisäksi myös varsin helppoja valmistaa. Halkaistut nektariinit hetkeksi grillille ja sitten lautaselle revityn mozzarellajuuston kanssa. Päälle basilikaa, sitruunamehua, oliiviöljyä, pistaasipähkinöitä, mustapippuria ja sormisuolaa. 
Olemme nauttineet tästä päivästä ja on otettu auringonpaisteesta kaikki irti, jopa viltti pääsi hetkeksi nurmikolle. Kesäpäivään kuuluu tietenkin myös jäätelö ja sitä meillä myös tänään syötiin tuoreilla marjoilla höystettynä, parhaat kesän maut. Huomiselle on luvattu kunnon kesämyrskyä joten silloin saa taas tehdä tänään rästiin jääneet kotityöt pois alta.
Nyt toivottelen ihanaa lauantai-iltaa <3
———-
Sista lördagen i juli överraskade oss med solsken och lite värme. Vi vaknade tidigt till solens strålar som letade sig genom spjälgardinerna i sovrummet. Efter frukosten gick vi till sommartorget i byn och köpte färska närproducerade jordgubbar. Efter att vi kommit hem tände mannen på grillen och den här gången blev det grillad gris inre filé (som maken hade marinerat igår) och även grillade nektariner.
I senaste numret av Lantliv fanns ett recept på grillade nektariner med mozzarella och det var verkligen gott och i allas smak så det gör vi säkert snart på nytt igen. Väldigt lättlagat var det också, bara att sätta nektarinhalvorna på grillen en stund och sedan lägga upp dem på ett fat tillsammans med mozzarellan. Strö över basilika, olivolja, citronsaft, hackade pistagenötter, svartpeppar och flingsalt. 
Idag har vi verkligen njutit av dagen och vädret och till och med filten fick komma ut en stund på gräsmattan tillsammans med en liten picknick. Till sommardagar hör självklart också glass och idag blev det vaniljglass med färska bär, bästa sommargodiset. Imorgon lovas det sommarstorm så då få man igen ta tag i alla sysslor här inne som idag blev ogjorda.
Nu önskar jag den finaste lördagskvällen <3

7 thoughts on “OI, MIKÄ KESÄPÄIVÄ | ÅH, VILKEN SOMMARDAG

  1. Tuo nektariini vinkki kuulosti aivan huippu herkulliselta! 🙂 Se otetaan testiin ehdottomasti tällä tulevalla viikolla kun ollaan maalla, ja mahdollisuus kokeilla 🙂
    Tänään mozarellalla herkuteltiin leipien päällä 🙂

    Kuinka ihania ja herkullisia kuvia kesäpäivästä, tästä todellakin piti ottaa kaikki ilo irti! 🙂

  2. Nuo olivat kyllä yllätävän herkullisia joten kannattaa ehdottomasti kokeilla. Mozzarella on kyllä niin hyvää ja käy monen kanssa. Voi, mikä ihana päivä oli eilen verrattuna tämän paivän kaatosateisiin.
    Ihanaa sunnuntaita <3

  3. Olivat yllättävän hyvät joten kannattaa kokiella 🙂 Eilen oli kesä, tänään taas syksy :), toivottavasti saadaan aurinkoa ensi viikolle.
    Mukavaa sunnuntaita!

Kommentoi