Sateinen sunnuntai täälläpäin tänään ja päivää on tähän asti kulutettu ainoastaan sisätiloissa väsyneessä mielentilassa. Sytytin jopa kynttilöitä kun oli niin pimeää, harvoin tulee heinäkuussa poltettua kynttilöitä keskellä päivää.
Muutamat kuvat olohuoneesta johon on ilmestynyt valkoiset puuvillamatot lattialle ja niiden myötä koko huone raikastui ja valoisuus lisääntyi. Vanhat nukkamatot olivat palvelleet jo melkein yhdeksän vuotta ja olivat myös sen näköiset, nukka oli painautunut ja mattojen kudos alkoi jopa purkaantua. Pitkään etsin tavallisia kohtuu hintaisia valkoisia puuvillamattoja, Ellokselta löytyi vihdoin ja viimein ja mattojen hinta tuli oikein siedettäväksi käytettyäni alennuskupongin. Nukkamatot oli siinä mielessä kivat ettei roskat juurikaan näkyneet mutta ulos vietäessä ja mattoja tampattaessa niistä tippui ihan mieletön määrä roskia ja hiekkaa. Aluksi epäilin näitä valkoisia mattoja kun tuntuivat niin ohuilta ja pelkäsin että ne menevät helposti ryttyyn ja imuroitaessa menisi hermot mutta matot pysyvät hyvin lattialla ja ovat oikein ihanat imuroida. Olohuoneessa mustakehyksinen peili sai väistyä ja tilalle tuli Ikean pyöreä peili, pidän taas vaaleammasta ja valoisammasta ilmeestä.
Maljakoissa pitkästä aikaa kaupan kukkia, lyhyet ruusut ostin jo melkein viikko sitten K-kaupasta ja pitkät ruusut saimme vanhemmiltani 10- vuotis hääpäivänämme.
Vihdoin on sade hellittänyt joten ei kun ylös, ulos ja lenkille.
Mukavaa sunnuntaita!
———-
En regnig och mulen söndag vi har idag och vi har inte varit ute på hela dagen. Tände till och med några ljus då det var så mörkt att man skulle tro vi är i spetember eller oktober redan, sällan man tänder ljus en julidag.
Några bilder från vardagsrummet där två nya vita bomullsmattor har fått flytta in och det blev så ljust och fräscht. De gamla ryamattorna hade betjänat oss i snart nio år och såg nog ut där efter också, de hade faktiskt börjat gå helt sönder. Länge fick jag leta efter ett par vanliga vita mattor i bomull som inte kostar skjortan och fann dem på Ellos till slut och priset var riktigt bra efter att jag använt några rabattkuponger. Ryamattorna drog ju i sig allt damm, sand och rosk men nu är det lättare att hålla de här mattorna rena genom att dammsuga, Även om jag tvivlade lite då mattorna är ganska tunna, jag funderade om de kommer att hållas på golven och att de skulle vara svårt att dammsuga dem utan att man retar upp sig, ni vet sådana där mattor som jämt är delvis inne i dammsugaren. Spegeln med svarta ramar fick också komma ner och upp kom en rund spegel från Ikea istället, vill ha mer vitt och ljust igen.
Har efter en lång paus butikens blommor i vaserna, de korta rosorna köpte ja på K-butiken för snart en vecka sedan och de långa rosorna fick vi av mina föräldrar på vår 10- års bröllopsdag. Nu ser det ut att regnet äntligen tagit uppehåll, nu ska vi upp och hoppa och ut på en promenad.
Ha en skön söndag!
Täällä oli myös todella sateinen päivä ja suurin osa päivästä vietettiin sisällä 🙂
Voi että näitä mahtavia tunnelma kuviasi <3 niin ihastuttavat <3
Oi kuinka tunnelmallista <3 Täälläkin on nyt sadellut, mutta jospa se aurinko pilkistäisi tänään 🙂
Oi kuinka tunnelmallista <3 Täälläkin on nyt sadellut, mutta jospa se aurinko pilkistäisi tänään 🙂
Sunnuntaina oli kyllä niin sateista ja harmaata, nyt onneksi on taas aurinko hellinyt muutamana päivänä 🙂
Voi, ihana kiitos sinulle <3
Kaunis kiitos Susanna <3 Täällä on eilen ja tänään ollut aurinkoisempaa, onneksi 🙂
Oi, miten ihania kuvia! 🙂 Löysin blogisi sattumalta, kun etsin itselleni ihanaa vitriiniä, ja googlettelin sellaisia netistä. Saako kysyä, mistä tuo sinun kaunis, musta vitriinisi oikein on? 🙂
T. Leena
Ps. Täytyypä pitää blogisi mielessä ja palata tänne jatkossakin!
Kiitos kaunis sinulle ja ihanaa että löysit tänne, lämpimästi tervetuloa jatkossakin <3 Vitriini on vuosia sitten ostettu Pentikiltä, se oli alun perin valkoinen mutta maalasimme sen mustaksi viime talvena. Onnea vitriinin metsästykseen 🙂
Itse asiassa huomasinkin, kun selailin vanhoja blogipostauksiasi, että kaappi on tainnut vaihtaa väriä valkoisesta mustaksi. 🙂 Se on kyllä kaunis kummankin värisenä! Kiitos kannustuksesta – eiköhän se oma vitriini jostain esiin putkahda! 🙂