MUMMIN VANHAT | MOMMOS GAMLA

 Ihanat perjantaihuomenet, aamu on mitä kaunein, aurinko paistaa ja päivästä luvataan kesäisen lämmintä.
Kasvihuoneessa on jotain uutta, tai uutta meille, kalusteet ovat olleet olemassa koko minun elämäni mutta mummini luona. Olen niin onnellinen kun sain nämä ihanat korituolit ja pöydän äidiltä, kiitos vielä kerran <3 Mielestäni nämä sopivat täydellisesti tänne kasvihuoneeseen, luovat kodikkaamman ja lämpöisemmän tunnelman ja niissä on ihana istua myöskin. Ovat sopivasti vähän retrot ja vintagea sekä kiva kontrasti kaikkeen valkoiseen. Sisustajana olen ehkä tullut hieman"rohkeammaksi", ennen halusin vaan valkoista ja se on edelleen lempivärini jota käytän kaikista enisten ja sitä haluan ympärilleni paljon, mutta uskallan myös yhdistää enemmään erilaista. Sillä tavalla sisustuksesta tulee mielenkiintoisempi ja henkilökohtaisempi myös.
Yleensä en muodosta kovinkaan suurta tunnesidettä tavaraan sillä ihmiset ja ihmissuhteet ovat kaikista arvokkaimmat, mutta kalusteet tai tavarat jotka ovat kuuluneet jollekin rakkaalle ihmiselle tai niillä on joku henkilökohtainen tarina, ovat minulle todella rakkaita ja tärkeitä. Nämä rottinkikalusteet ovat olleet mummillani niin kauan kuin muistan, hänellä ne olivat aina hänen takkahuoneessaan ja näissä olen kuulemma pienenä tyttönä usein istunut vilvoittelemassa saunan jälkeen.
Nyt aamukahvit ja sitten pikainen kierros imurilla ja ne pakolliset viikkosiivoukset ennen kuin suunnataan ulos nauttimaan päivästä. Illaksi ajattelin tehdä jonkun herkullisen suolaisen piirakan ja salaattia perjantai-illan kunniaksi, toivottavasti ilta olisi niin lämmin että voisimme istua ulkona pitkään.
Parasta perjantaita <3
———-
God fredagsmorgon, morgonen är som vackrast, solen skiner och det lovas en vacker sommardag idag.
I växthuset finns det något nytt, eller nytt för oss, möblerna har nog funnits under hela mitt liv, men hos min mommo. Är så glad då jag fick dessa mommos gamla rottingsstolar och bord av mamma, tack ännu <3 Tycker dom passar perfekt här i växthuset, ger lite värme till allt det vita och ger utrymmet en ännu mer ombonad känsla. De är också så där lagom retro och lite vintage över dem och sköna att sitta i är dom också. Har börjat våga lite mer då jag inreder här hemma, tidigare var det bara vitt som gällde och vitt är nog min favoritfärg fortfarande och en färg jag vill ha mest av runt omkring mig, men jag vågar blanda med annat och lite olika saker med varandra. Inredningen blir mer spännande och personlig då.
Brukar inte fästa mig vid material så värst mycket eftersom människor och relationer är det värdefullaste, men saker/möbler som tillhört någon kär person eller som har en historia, har ett stor känslovärde för mig. Dessa rottingmöbler har funnits hos min mommo alltid, så länge jag kan minnas, och dom stod i hennes brasrum och jag lär ska ha suttit i stolarna och svalkat mig efter bastun många gånger som liten. 
Nu morgonkaffe och sen en snabb runda med dammsugaren och det nödvändigaste av veckostädningen innan vi går ut och njuter av dagen. Till kvällen tänkte jag göra någon god saltig paj med sallad eftersom det ju är fredag, hoppas vädret skulle vara så att man kan sitta ute länge ikväll.
Bästa fredagen <3

8 thoughts on “MUMMIN VANHAT | MOMMOS GAMLA

Kommentoi