Viikonlopun aikana joulutunnelma on löytynyt yhdessä tekemisestä. Tämän toisen adventtisunnuntain olemme viettäneet keittiössä koko perhe, kissaa myöten. Talossa on leijunut piparkakkujen tuoksu kun yhdessä tuumin tehtiin piparkakkutalo. Minä piirsin mallit taloon, tytär ja mies vastasivat taikinan kaulimisesta ja osien paistamisesta. Nyt illalla tytär vielä koristeli talon kauniisti.
———
Under veckoslutet har jag funnit julkänslan genom att vi pysslat och grejat alla tillsammans. Den här andra adventssöndagen har vi tillbringat i köket hela familjen, till och med katten var med. I huset har pepparkaksdoften spridit sig när vi gjort årets pepparkakshus. Jag ritade modellerna. Dottern och mannen stod för kavlandet och gräddandet av delarna. Och nu på kvällen dekorerade dottern huset så fint också.
Joulukortit ja merkit on hankittu joten näyttää jopa siltä että saamme joulukortit matkaan myös tänäkin vuonna. Paljon on tänä viikonloppuna ollut joulumyyjäisiä ja tapahtumia eri puolilla. Tunnustan etten ole käynyt yhdessäkään enkä edes kaupoissa jouluostoksilla. Viihdyn näköjään parhaiten kotona omassa rauhassa tähän aikaan vuodesta jolloin joka paikassa on tungosta. Helsinkiin olisin kyllä halunnut muttei se nyt sitten toteutunut tänä viikonloppuna.
Ajatelkaa, ainoastaan kaksi viikkoa jouluaattoon. Nyt nautitaan tästä kauneimmasta ajasta. Mukavaa toista adventtisunnuntain iltaa!
———
Julkorten och frimärkena är inhandlande så det ser ut som att vi trots allt får iväg våra julkort även i år. Det har varit väldigt mycket julmarknader och andra evenemang det här veckoslutet, men jag har inte varit iväg på något av dem eller ens på juluppköp i affärer. Trivs tydligen bäst hemma så här års när det oftast är så mycket folk överallt. Skulle nog gärna ha åkt in till Helsingfors men det blev nu inte av det här veckoslutet heller.
Tänk, endast två veckor till julafton. Nu gäller det att njuta av den här mysigaste tiden på året. Trevlig kväll denna andra advent!
Tunnelmallisia kuvia ❤ juuri sellaisia, josta tulee hyvä mieli ja tunnelma 😍
Me käytiin eilen Tuomaan markkinoilla, ja päivä oli mitä ihanin ❤ Suureksi harmiksi Tallinnan joulureissu jäi vaikka oli niin odotettu.
Iloista iltaa 🎄💖
Kiitos <3 Olisi kyllä ollut niin kiva päästä Helsinkiin ihastelemaan joulun tunnelmaan. Mukavaa alkanutta viikkoa <3