Voi kun päivät ja viikot menevät niin äkkiä ettei oikein tahdo ehtiä pysyä mukana. Marraskuu jo kolkuttelee ovea ja joulu lähestyy, ei uskoisi kun aamulla katsoo ikkunasta ulos ja ihana aurinko paistaa ja taivas on sininen.
Viime talvena löysin kutomisen riemun. Sitä ennen olin kutonut viimeksi koulussa, muistan että kudoin persikanväriset lapaset ja niissä oli niin paljon työtä ja tuskaa ettei se kokemuksena herättänyt minkäänlaista intohimoa kyseistä asiaa kohtaan. Nyt aikuisena huomasin että kutominen on rentouttavaa ja siinä näkee myös työnsä tuloksen heti, oli se sitten onnistunut tai vähemmän onnistunut. Taitoni riittävät toistaiseksi ainoastaan neliskanttisten juttujen kutomiseen mutta hyvä alku sekin.
Aurinkoista keskiviikkoa!
———-
Oj så dagarna och veckorna går fort, hinner knappt hänga med. November är alldeles just här och julen närmar sig, fast det kunde man inte tro då man nu på morgonen tittar ut genom fönstret och solen skiner så vackert från en alldeles blå himmel.
Förra vintern hittade jag glädjen i att sticka. Innan det hade jag stickat senast i skolan, minns att det var ett par persikofärgade tumvantar. Det var så mycket jobb med dem så tyvärr väckte det inget intresse för stickning hos mig då. Nu som vuxen upptäckte jag att det är mycket avkopplande att sticka och man kan se resultatet av sitt jobb genast, oavsett om det är lyckat eller mindre lyckat. Tillsvidare räcker mina kunskaper bara till att sticka fyrkantiga saker, men en bra början det också.
Solig onsdag!
